Jää, joka ei murtanut Meerin tahtoa – reportaasi Kälviän hyisestä ennätyshetkestä
Karhunkorvenjärven jää kantaa talven hiljaisuutta. Pakkasen purema ilma on niin terävä, että hengitys muuttuu höyryksi jo ennen kuin se ehtii ulos suusta. Sunnuntaiaamuna järven rantaan alkaa kuitenkin kerääntyä väkeä – hiljalleen, kuin kutsusta, jota kukaan ei ole ääneen lausunut. He tulevat todistamaan jotakin, mikä on yhtä aikaa hullua, rohkeaa ja syvästi inhimillistä.
Keskellä järveä odottaa avanto, jonka ympärille on rakennettu pieni tukikohta. Sen äärellä seisoo nainen, jonka nimi on viime viikkoina noussut otsikoihin ympäri Suomen: Meeri Koittola, kälviäläinen talviuimari, joka aikoo istua avannossa pidempään kuin yksikään nainen maailmassa ennen häntä.
Valmistautumista, joka ei näy päällepäin
Kun Meeri riisuu toppavaatteitaan ja valmistautuu laskeutumaan jäiseen veteen, hänen olemuksessaan on rauhaa, joka ei synny sattumalta. Takana on neljä kuukautta kurinalaista harjoittelua – kylmäaltistuksia, pitkiä avantoaikoja, hengitystekniikoita, mielenhallintaa. Kotona lämpötilaa on laskettu, suihkut ovat olleet kylmiä, ja työaikaa on kevennetty, jotta keho ja mieli ehtivät palautua.
Harjoittelu ei ole ollut yksinäistä. Mukana on ollut terveydenhuollon ammattilaisia, kylmäaltistuksen asiantuntijoita ja VPK, joka on paikalla myös tänään. Heidän tehtävänsä on varmistaa, että Meerin matka äärirajoille pysyy turvallisena.
Silti kukaan ei voi täysin ennustaa, mitä yli tunnin mittainen kylmäaltistus tekee ihmiselle.
Hetki, jolloin hiljaisuus laskeutuu
Kun Meeri laskeutuu avannon reunalle ja upottaa jalkansa veteen, yleisö hiljenee. Pakkasta on niin paljon, että lumi narskuu jokaisen askeleen alla. Järven yllä leijuu jännitys, joka tuntuu melkein fyysisenä.
Ensimmäiset minuutit kuluvat rauhallisesti. Meeri istuu vedessä liikkumatta, hengitys tasaisena. Hänen ympärillään on hiljainen keskittyminen, joka tarttuu myös katsojiin. Joku ottaa kuvia, joku puristaa termosmukia käsissään, joku pyyhkii silmäkulmaansa jo ennen kuin mitään on ehtinyt tapahtua.
Aika alkaa venyä – ja jää alkaa kasvaa
Kun 30 minuuttia on kulunut, Meeri näyttää yhä rauhalliselta. Mutta luonto ei ole pysähtynyt. Pakkasen voimasta avanto alkaa jäätyä uudelleen Meerin ympärille. Jää muodostuu ensin ohuena kalvona, sitten paksumpana kerroksena, joka tarttuu Meerin ihoon.
VPK:n miehet joutuvat palaamaan avannon reunalle ja irrottamaan jään Meerin ympäriltä. Tilanne on absurdi: nainen istuu hyisessä vedessä, ja samalla hänen ympärilleen kasvaa uusi jääkuori, kuin luonto yrittäisi sulkea hänet sisäänsä.
Yleisö pidättää hengitystään. Meeri ei liiku.
Minuutit, jotka muuttuvat legendaksi
Kun tunti lähestyy, tunnelma on sähköinen. Aiempi epävirallinen maailmanennätys on hieman yli 60 minuuttia. Kun kello näyttää 60:00, yleisö puhkeaa varovaiseen taputukseen – mutta Meeri jatkaa.
61 minuuttia ja 27 sekuntia.
Se on hetki, joka jää monen mieleen. Kun Meeri nousee avannosta, hänen kehonsa on kylmä kuin jää itse. Hypotermia on syvä, ja horkka ravistelee häntä pitkään. Tunto palaa raajoihin vasta parin tunnin kuluttua. Mutta hän on turvassa, ja hän on tehnyt sen, mitä varten hän tuli.
Hyväntekeväisyyttä, joka lämmittää enemmän kuin sauna
Tempaus ei ollut pelkkä ennätysyritys. Meeri keräsi samalla varoja Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen palliatiivisen hoidon kehittämiseen. Se toi suoritukseen uuden ulottuvuuden – kylmästä nousi lämpöä, joka ulottuu paljon avantoa pidemmälle.
Yleisön joukossa moni liikuttuu. Joku sanoo hiljaa, että Meerin rohkeus tuntuu sydämessä asti. Toinen toteaa, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Illan hiljaisuudessa – Meerin omat sanat
Kun päivä kääntyy iltaan ja keho alkaa vähitellen palautua, Meeri lähettää viestin, joka tiivistää kaiken olennaisen:
"Terveisinä kaikille, että: haluan kiittää lämpimästi kaikkia jotka tuli paikanpäälle kannustamaan ja seurasivat live-striimiä. Nyt ei muuta vielä irtoa 😂 täytyy keskittyä palautumiseen 👍🏻"
Se on viesti, jossa kuuluu väsymys, helpotus ja kiitollisuus – ja samalla se muistuttaa, että sankaritekojen takana on aina ihminen, joka tarvitsee lepoa.
Yhteisö, joka kantaa
Kun Meeri lopulta istuu lämpimässä peitossa ja juo kuumaa juomaa, hänen ympärillään on joukko ihmisiä, jotka ovat olleet mukana alusta asti. Heidän kasvoillaan on ylpeys, helpotus ja syvä kunnioitus.
Kukaan ei puhu sankaruudesta, mutta se on ilmassa. Ei suurieleisenä, vaan hiljaisena, lämpimänä, yhteisöllisenä.
Kuutit kumartavat – ja onnittelevat
Meeri Koittolan tarina on enemmän kuin ennätys. Se on kertomus siitä, mitä ihminen voi saavuttaa, kun hän yhdistää päättäväisyyden, harjoittelun ja yhteisön tuen. Se on tarina siitä, miten kylmä voi olla myös lämpimän yhteishengen lähde.
Kuutit onnittelevat Meerin valtavasta saavutuksesta. Hänen rohkeutensa ja sydämensä loistavat kirkkaasti – kuin talvinen tähti, joka näyttää, että kaikkein kylmimmissäkin hetkissä voi syntyä jotakin kaunista.